Maanmittauslaitoksen karttalahjoitus
Matti Munnukka
Maanmittauslaitos on lahjoittanut Kansalliskokoelman karttakokoelmaan noin 3000 karttalehteä. Lahjoitus sisältää mm. luovutetun Karjalan maastokarttoja. Sodan jälkeen Neuvostoliittoon jouduttiin rauhansopimuksen perusteella luovuttamaan junavaunulasteittain detaljikarttoja luovutetuilta alueilta. Maanmittauslaitoksen lahjoituksen avulla olemme saaneet uudelleen kansalliskokoelmaan osan luovutetuista topografi sista kartoista ja pitäjäkartoista. Maanmittauslaitoksen lahjoitus sisältää luovutetun alueen maastokarttojen lisäksi Uudenmaan pitäjäkarttoja 1840-luvulta ja yksittäisiä karttoja autonomian ja itsenäisyyden ajoilta sekä suunnistuskarttoja 1940-luvulta aina 1960-luvun loppuun asti. Lahjoitetut suunnistuskartat ovat ajalta, jolloin suunnistuskartat olivat otteita sen aikaisista yleismaastokartoista pitäjän-, topografi - tai peruskartoista.
Kansalliskokoelman karttakokoelma on suurin kotimaisten painettujen karttojen kokoelma Suomessa. Kansalliskokoelman kartat ja kartastot ovat muodostuneet pääosin vapaakappaleina saaduista Suomessa painetuista kartoista. Kokoelmaan sisältyy myös ulkomailla painettua Suomea kuvaavia karttoja. Täydennyshankinnoista ja lahjoituksista huolimatta etenkin vanhemmassa aineistossa on ollut puutteita. Maanmittauslaitoksen karttalahjoitus parantaa merkittävästi kansalliskokoelman karttakokoelman kattavuutta itsenäisyyden ajan kartta-aineiston osalta. Kokoelma käsittää lahjoituksen jälkeen yli 70 000 karttalehteä. Lahjoitus liittyy maanmittauslaitoksen kartta-arkiston karttapalvelun lopettamiseen vanhempien maastokarttojen osalta.
Matti Munnukka