Kansakunnasta jää muistijälki

Kai Ekholm

Mitä yhteistä on 1930-luvun Ilona-saippuamainoksella, Kjell Westön romaanilla ja verkkosivulla, johon sivun tekijä Matti Pusa on koonnut hurmaavan kokoelman erilaisia kieltokylttejä? http://www.24.fi/pusa/matti/kielletty/index.html . Jokainen kuuluu kansallis kirjaston vapaakappalekokoelmaan ja niitä säilytetään periaatteessa ikuisesti.

Ilona-saippuamainoksessa esiintyi eräs aikansa kaunotar. Hänen sukulaistyttärensä etsi mainosta tätinsä 80-vuotislahjaksi vapaakappalekirjaston kokoelmista. Westön teos on itsestäänselvyys. Monografi oita kertyy vuodessa noin 15 000 ja painotuotteiden kokonaiskartunta on noin 1 500 hyllymetriä. Verkkoaineistoja on kerätty talteen jo vuosia ja lain laajennusta odotetaan työn virallistamiseksi.

Vapaakappaleaineistoa käytetään runsaasti. Esimerkkinä teollisuuden pienpainatteet, joita on digitoitu verkkoon yli 100 000 yksikköä. Digitoituja aineistoja käytetään vuodessa 3,8 miljoonaa latausta, joka kahdeksas sekunti!

Vapaakappalelaki on kansallisen kulttuurimme turvalinnake. Historiamme idän ja lännen rajamaana on tallentunut kattavasti juuri 300-vuotisen vapaakappaleoikeuden ansiosta.

Kun Helsingin Sanomat teki jatkokertomuksen otsikolla Kirjan tie, sen ajateltiin päättyvän, kun kirja matkaa kuluttajan yöpöydälle Isänpäivästä jouluun. Tämä on luonnollisesti vain sen pitkän elämän lyhyt kaupallinen osuus. Vallilan yksikössämme käsitellyt (purettu, lajiteltu ja luetteloitu) teokset jaetaan häkkeihin,jotka matkaavat muihin vapaakappalekirjastoihin, Turun yliopiston kirjastoon, Jyväskylän yliopiston kirjastoon, Åbo Akademin kirjastoon, Oulun yliopiston kirjastoon ja jaetusti Eduskunnan kirjastoon ja Joensuun yliopiston kirjastoon. Näissä aineisto käsitellään, säilytetään ja tarjotaan asiakkaan käyttöön.

Vapaakappaleihmisen tunnistaa: hän arvostaa ja rakastaa jokaista painotuotetta ja haluaa sen säilyvän. Jyväskylän ajoilta muistan Pirkko Audejev-Ojasen esimerkillisenä vapaakappaleihmisenä, joka kertoi kohtaavansa avosylin jopa muiden kaihtamat uskonnollisia lehtisiä jakavat henkilöt, pyytääpä lehtisiä viisi kappaletta lisää. Itselläni on työhuoneessani laatikko, joka täyttyy näyttelykutsuista, saatteista, illallisohjelmista ja sekalaisista lipareista, jotka normaalisti joutuvat jätepaperiksi.

Olen urani aikana kuullut monia kommentteja vapaakappalelaista, yleensä ylistäviä. Kun vapaakappalekirjastojen lukumäärää on joskus ehdotettu supistettavaksi, alueellinen ja poliittinen vastustus on ollut valtava. Eräs kus tantaja nurisi sen olevan julkaisujen 'pakko- ottoa'. Kysyin, eikö juuri näin samainen kustantaja saa parempia käsikirjoituksia Oulusta ja Jyväskylästä, mahdollisesti myös parempia kustannustoimittajia töihin. Kustantajien tuoma panos on merkittävä, periaatteessa hyvin huokea ja samalla he ovat edullisesti ulkoistaneet oman tuotantonsa tallentamisen.

Vapaakappalelaki laajenee kattamaan painotuotteiden ja äänitteiden ohella myös verkkoaineiston ja radio- ja televisiotallenteet. Kuten pääkirjoituksessa totesin, laki on jo viivästynyt useilla vuosilla. Lain valmiiksi kirjoitettua versiota ovat monet maat käyttäneet pohjanaan. Tanskalainen kollegani esitteli kansainvälisessä kokouksessa tutusti samansisältöistä lakia. Arvatkaa harmittiko...

Toivon, että meitä vapaakappaleihmisiä ei kiusata tämän enempää ja saamme yhteisen edun nimissä valmiin lain ja sen mukaisen rahoituksen vuonna 2008. Se olisi kunnollinen merkkipäivälahja.

Kai Ekholm
ylikirjastonhoitaja, professori