Helsingin venäläinen valtionteatteri 1868-1918.
Liisa Byckling
Ensimmäisen maailmansodan aika: taloudellista menestystä, taiteellista alamäkeä
Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläinen yleisö kasvoi huomattavasti Helsingin alueelle sijoitettujen varuskuntien vahvistuksen myötä. Vuosina 1914-1917 moskovalaisen Nikolai Suhminin seurueiden taloudellinen menestys oli hyvä, ja esityskertoja oli peräti kuusi viikossa, mutta taiteellinen taso oli vaatimaton.
Venäjän helmikuun vallankumouksen ja keisarivallan loppumisen jälkeen Aleksanterin teatterista tuli mieslukuisten poliittisten kokousten keskuspaikka. Teatteri oli edelleen kenraalikuvernöörin kanslian alainen ja se sai valtionapua. Kesällä 1917 harrastajaryhmiä toimi kymmenkunta, näyteltiin venäjäksi, ukrainaksi ja puolaksi. Syksyllä 1917 teatterin hallinto siirtyi Suomen alueen armeijan, laivaston ja työläisten neuvoston toimeenpanevalle komitealle. Pietarilaisen Jelena Pavlovan tuottamien esitysten ohjelmassa oli 17. marraskuuta mm. Keisarivallan tuho (Veriset päivät). Myös näytelmiä ja balettia esitettiin.
Aleksanterin teatterissa esitykset jatkuivat niin kauan kuin kaupungissa oli venäläisiä joukkoja. G. Narovin 20-henkisen ryhmän viimeiset esitykset olivat Gorkin Viholliset ja Kuprinin Kuoppa 3. ja 5. huhtikuuta 1918, vain vähän ennen kuin valkoinen armeija valtasi Helsingin punaisilta. Teatterin kohtalo ratkesi pian keväällä 1918, sillä maahan jäänyttä Venäjän valtion omaisuutta pidettiin sotasaaliina. Venäläisestä teatterista tuli Suomen valtion omaisuutta. Vuonna 1919 Aleksanterin teatteri siirtyi Suomalaisen Oopperan käyttöön.
Suomalaisten kannalta Helsingin Venäläinen teatteri oli vain eräs kaupungin monista, tietylle kieliryhmälleen suunnatuista laitoksista. Venäläisessä kontekstissa se liittyi kahteen verkostoon, Pietarin ja sen lähialueen kulttuuripiiriin sekä laajempaan keisarikunnan kattavaan maakuntateatteriverkostoon sen luoteisimpana etappina. Helsinkiläinen yleisö sai nauttia monikielisistä ja -lajisista draama- ja musiikkiesityksistä, toisinaan suurista rooli tulkinnoistakin. Suomalaiset teatterin vanhemman polven näyttelijät täydensivät kokemuksiaan Pietarista, jossa he vierailivat näyttelemässä 12 kertaa 1800-luvun loppupuolella. Nuoremmat saivat puolestaan ensikosketuksen venäläiseen perinteeseen, kuten Wilho Ilmari kertoo Teatterimiehen lokikirjassaan.
Helsingin Venäläinen teatteri avautui kahteen suuntaan, kansalliseen ja kansainväliseen. Venäläisiä se palveli erilaisten teatteritapahtumien keskuksena ja kanavana emämaan näyttämövirtauksiin. Samalla se esitteli Venäjän perinteikästä ja uudistuvaa teatteri-ilmaisua suomalaiselle yleisölle, jonka käynneistä venäläiset lehdet joskus kertoivat. Pohjoismaissa Helsingin Venäläinen teatteri oli ainoalaatuinen rikkaan näyttämötaiteen perinteiden ja nykypäivän edustaja vieraskielisessä ympäristössä. Venäläisen teatterin vaikutus säteili ympäristöönsä, suomalaiseen teatteriin ja yhteisöön.
Näyttely Helsingin venäläinen teatteri Kansalliskirjaston Rotundassa 12.1.-17.3.
FT Liisa Bycklingin suunnittelemassa näyttelyssä on kuvia, kirjoja ja arkistodokumentteja Kansalliskirjaston Slaavilaisesta kirjastosta sekä Aleksanterin teatterin arkistosta. Kuvamateriaalia hän on hankkinut myös Pietarin Teatterimuseosta. Kymmenen planssiteksiä kertoo teatterin ohjelmistosta, näyttelijöistä ja monilajisista näytännöistä.
Liisa Bycklingin kirja Arkadiasta Aleksanterin teatteriin, Helsingin Venäläinen teatteri 1868-1918 ilmestyi syksyllä 2006. Laajempi tutkimus on tulossa tänä vuonna. Byckling on venäläisen emigrantti teatterin tutkija, jonka venäjänkielinen väitöskirja näyttelijä- pedagogi Mihail Tsehovista ilmestyi Pietarissa 2000. Byckling tekee kirjan englanninkielistä versiota Birminghamin yliopistossa (British Academy Visiting Fellow) keväällä 2007.
Liisa Byckling
Linkkejä
Näyttely: Helsigin venäläinen teatteri kansalliskirjaston Rotundassa
< edellinen sivu | seuraava sivu >
