300 vuotta vapaakappaleita

Kai Ekholm

16.2.1707 Ruotsin kuninkaallinen kansliakollegio antoi määräyksen, jonka nojalla Turun akatemian kirjasto alkoi valtakunnan muiden yliopistokirjastojen tavoin saada vapaakappaleita maan kaikista kirjapainoista. Vuonna 2007 Kansalliskirjastossamme on lähes täydellinen kotimaisten kirjojen, lehtien ja muiden painotuotteiden sekä ääni- ja kuvatallenteiden kokoelma, joka on tutkijoiden ja muiden tiedontarvitsijoiden käytettävissä. Kolmesataavuotisen historian aikana toimintaa ovat jaksottaneet erityisesti valtiolliset muutokset vaihtuvine emämaineen ja viranomaisineen. Pääpiirteissään vapaakappalejärjestelmän sisältö ja tavoitteet ovat kuitenkin pysyneet melko muuttumattomina. Viime vuosikymmeninä mediaympäristön suuret muutokset ja teknologinen kehitys ovat kuitenkin luoneet lainsäädäntöön muutospaineita. Nykyisellään vapaakappalelaki (420/80) kattaa painotuotteet sekä ääni- ja kuvatallenteet.

Vapaakappalelaki laajenee kattamaan painotuotteiden ja äänitteiden ohella myös verkkoaineiston ja radio- ja televisiotallenteet. Laki on jo viivästynyt useilla vuosilla ja moni virkamies on ehtinyt eläkkeelle ottamatta vastuuta asiasta. Olen ilahtunut viimeaikaisista tiedoista, joiden mukaan lain voimaansaattaminen on opetusministeriössä korkealla prioriteetilla. Lain valmiiksi kirjoitettua versiota ovat monet maat käyttäneet pohjanaan, säätäneet itselleen modernin lain ja aloittaneet sen mukaiset toimet. Tanskalainen kollegani esitteli kansainvälisessä kokouksessa tutusti samansisältöistä lakia.

Vapaakappalelain viivästyminen aiheuttaa verkkoaineiston osalta yhä lisääntyviä puutteita kokoelmaan ja osa tärkeistäkin dokumenteista menetetään lopullisesti. On koko kansakunnan edun mukaista, että saamme valmiin lain ja sen mukaisen rahoituksen vuonna 2008.

Kai Ekholm
Ylikirjastonhoitaja
Professori

Tämän sivun URL : http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/kklehti/12007/300vuottavapaakappaleita.html