Kirjastoaineistojen kuvailun ohjausryhmä

Kirjastoaineistojen kuvailun ohjausryhmä vastaa kansainvälisiin standardeihin perustuvista suomalaisista kuvailu- ja auktoriteettisääntöjen uudistamisesta sekä niihin liittyvästä tiedottamisesta kirjastoverkolle. Ryhmän tavoitteena on mm. bibliografisten ja auktoriteettitietueiden vaihdettavuuden varmistaminen sekä metatietotuntemuksen lisääminen kirjastoverkossa.

Kirjastoaineistojen kuvailun ohjausryhmä on perustettu joulukuussa 2003 Helsingin yliopiston kirjaston (HYK) ylikirjastonhoitajan päätöksellä. Ohjausryhmän edeltäjinä ovat Kouluhallituksen (Opetusministeriön 1.3.1990 lähtien) ja Tinfon (Tieteellisen informoinnin neuvoston) asettamat luettelointisääntötyöryhmät.

Ohjausryhmän toimenkuva ja nimi päivitettiin sekä kirjastosektorien edustajien valintaprosessi uudistettiin vuonna 2010 Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajan päätöksellä (ks. linkki ohessa).
Ylikirjastonhoitajan päätös Kirjastoaineistojen kuvailun ohjausryhmästä.

Ohjausryhmä on kääntänyt suomeksi seuraavat säännöt
- Monografioiden kuvailu (2006)
- Jatkuvien julkaisujen kuvailu (2007)
- Julkilausuma kansainvälisistä luettelointiperiaatteista (2009)

sekä osallistunut tekstin Mikä on FRBR? (2005) käännöksen toimittamiseen.

Ohjausryhmä kääntää tällä hetkellä Consolidated ISBD -sääntöä.

Kuvailusäännöt, periaatteet, esimerkit yms.

Julkilausuma kansainvälisistä luettelointiperiaatteista

Luettelointisäännöt löytyvät kansalliskirjaston sivulta.

Mikä on FRBR? -suomennos (Functional Requirements for Bibliographic Records)

ISBD consolidated -sääntöön liittyviä esimerkkejä

Wiki-palvelu

Kirjastoaineistojen kuvailun ohjausryhmän wiki-palvelu on avattu!
Palvelussa voi keskustella, kommentoida ja kysyä luettelointiin liittyvistä asioista kuvailusääntöjen näkökulmasta.
Wiki-palvelu löytyy ao. osoitteesta:

https://wiki.helsinki.fi/display/ohjausryhma.

Ohjausryhmän jäsenet

Mirja Anttila, Kansalliskirjasto (sihteeri)(2005-2007)
Tuula Haapamäki, Kansalliskirjasto (puheenjohtaja) (2002-)
Arne Hedman, Kansalliskirjasto (2002-2009)
Esa Hämäläinen, Kansalliskirjasto (sihteeri) (2003-2004)
Ulla Ikäheimo, Kansalliskirjasto (2010-)
Nanna Jokinen, Kansalliskirjasto (2006-2007)
Anneli Korhonen, Hämeen ammattikorkeakoulun kirjasto (2008-)
Birgitta Kurvinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto (2003-2007)
Lassi Lager, Kansalliskirjasto (sihteeri) (2004-2005)
Yrjö Lindegren, Helsingin kaupunginkirjasto (2002-2011)
Sinikka Luukkanen, Kansalliskirjasto (sihteeri) (2011-)
Eeva Murtomaa, Kansalliskirjasto (2002-)
Tarja Mäkinen, Kansalliskirjasto (2011-)
Marja-Liisa Seppälä, Kansalliskirjasto (sihteeri) (2007-)
Eila Vainikka, Suomen kuntaliiton kirjastotietopalvelu
Anna Viitanen, Turun kaupunginkirjasto (2011-)
Päivi Wendelius, Oulun yliopiston kirjasto (2011-)

Yhteydenotot sähköpostitse:
bib-kuvailu [at] helsinki.fi

Ryhmän ekstranet -2011 (vaatii tunnuksen ja salasanan)
Ryhmän wiki-intra 2011- (vaatii tunnuksen ja salasanan)

Kuvailupäivä 5.3.2012

Luetteloinnin tiedotuspäivä 2011

Luetteloinnin tiedotuspäivä 2010
Luetteloinnin tiedotuspäivä 2009
Luetteloinnin tiedotuspäivä 2008
Luetteloinnin uudet tuulet - koulutuspäivä kirjastoille 2006
Uudistuva luettelointi - esitykset 2006
Luetteloinnin teemapäivä 2004

Hae

Tietokannat


Sivustolta
Tämän sivun URL : http://www.kansalliskirjasto.fi/teksti/index/kirjastoala/luettelointisaannot/ohjausryhma.html