Nelli-projektipäällikkökokouksista kirjastoverkkopalveluiden asiantuntijakokouksiin
Kirjastoverkkopalvelut on tänä vuonna alkanut laajentaa entisiä Nelli-projektipäällikkökokouksia aiheiltaan ja kohderyhmältään kaikkia kirjastojen yhteisiä, keskitettyjä palveluita koskeviksi asiantuntijakokouksiksi. Vuosi 2009 on kokeiluvuosi ja konseptia kehitetään edelleen mm. tilaisuuksista kerätyn ja muun palautteen perusteella. Asiantuntijakokouksissa on jatkossa tarkoitus käsitellä tilanteen ja tarpeen mukaan paitsi Nelliin liittyviä aiheita, myös lisensointia, Linnea-tietokantoja, julkaisuarkistoja ja muita kirjastojen yhteisiä palveluita.
Tilaisuudet ovat sektorikohtaisia ja niihin voi osallistua myös etänä omalta työpaikalta. Esityslista kootaan ajankohtaisista aiheista kaksi viikkoa ennen kokousta ja siihen voivat myös osallistujat esittää aiheita. Tarkoitus on, että kulloisenkin esityslistan perusteella kirjastoissa on helppo päättää, keiden asiantuntijoiden työtä osallistuminen eniten hyödyttää. Kokouksista tiedotetaan Kirjastoverkkopalveluiden verkkosivuilla sekä asianmukaisilla sähköpostilistoilla.
Tilaisuudet eivät korvaa Linnea-työryhmiä tai FinELibin asiantuntijaryhmiä, jotka jatkavat edelleen. Asiantuntijakokoukset toimivat ajankohtaisfoorumina, jossa kirjastojen asiantuntijat ja Kirjastoverkkopalveluiden yhteisiä palveluita tuottava henkilöstö voivat tiedottaa ja keskustella aktuelleista aiheista.
Seuraavat kokoukset on sovittu pidettäviksi joulukuussa:
- yliopistot 9.12.2009
- ammattikorkeakoulut 15.12.2009
- yleiset 17.12.2009.