Kirjastoille suunnatut tapahtumat ja koulutukset

Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalvelut järjestää vuosittain useita omia koulutus- ym. tilaisuuksiaan, mutta kirjastoverkkopalveluiden henkilökuntaa tapaa myös muiden järjestämissä tapahtumissa (huom. alla olevien tietojen lisäksi myös LIBERin vuosikonferenssi).

Asiantuntijaseminaarit vuonna 2011
Vuonna 2011 kirjastoverkkopalvelut järjestää kolme kaikille kirjastosektoreille yhteistä Asiantuntijaseminaaria, jotka korvaavat aiemmin järjestetyt sektoreiden omat Asiantuntijakokoukset. Vuoden ensimmäinen Asiantuntijaseminaari pidettiin tiistaina 19.4.2011, ja tilaisuus keräsi lähes 200 osallistujaa, joista noin neljännes oli saapunut paikan päälle Helsingin Vallilaan ja loput osallistuivat etäyhteyden välityksellä. Pyysimme asiakaskirjastojemme asiantuntijoilta ehdotuksia tilaisuudessa käsiteltäviksi aiheiksi ja saimme useita hyviä ehdotuksia - kiitos niistä! Osa ehdotetuista aiheista oli jo pidetyn Asiantuntijaseminaarin agendalla, osa otetaan agendalle myöhemmin tänä vuonna ja osa ehdotetuista asioista voisi olla lokakuun lopun Kirjastoverkkopäivien ohjelmassa. Otamme edelleen mielellämme aihe-ehdotuksia vastaan. Kiitämme myös saamastamme palautteesta ja pyrimme kehittämään toimintaamme palautteen pohjalta.

19.4. pidetyn Asiantuntijaseminaarin esityksiin voi tutustua osoitteessa
https://wiki.helsinki.fi/display/assemin/2011.04.19+asiantuntijaseminaari. Asiantuntijaseminaarien pääsivu (mm. tulevien Asiantuntijaseminaarien aihe-ehdotukset):
https://wiki.helsinki.fi/display/assemin/Asiantuntijaseminaarit.

Loppuvuoden Asiantuntijaseminaarien ajankohdat pyritään varmistamaan mahdollisimman pian. Seuraattehan verkkosivujemme tapahtumakalenteria (ks. osoite alta).

RefWorks- ja ProQuest-aineistokoulutus 2. - 5.5.2011
Toukokuussa 2011 järjestetään RefWorks- ja ProQuest-aineistokoulutus Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Kouluttajina toimivat ProQuestin Björn Olofsson ja Martin Blomkvist.

Kirjastopäivät Oulussa 8. - 10.6.2011
Kirjastoverkkopalvelut osallistuu Oulussa 8. - 10. kesäkuuta järjestettäville Kirjastopäiville. Tervetuloa ständillemme, jossa henkilökuntamme päivystää keskiviikosta perjantaihin, tai kuuntelemaan tietoiskujamme torstaina! Kirjastoverkkopalveluilla on kaksi 20 minuutin tietoiskua 9.6.2011: klo 14.00 - 14.20 KDK-asiakasliittymästä kertoo Ari Rouvari ja klo 15.00 - 15.20 Yhteisluettelosta Nina Hyvönen.

Kirjastoverkkopäivät järjestetään vk:lla 43
Vuoden 2011 Kirjastoverkkopäivät järjestetään lokakuussa viikolla 43 Helsingissä. Tapahtuma tullee olemaan 2-päiväinen välillä ti 25.10. ja to 27.10., mutta tarkat päivät ovat vielä vahvistamatta.

Huom. FinELib-päivä yhdistetään Kirjastoverkkopäiviin, joten erillistä FinELib-päivää ei pidetä tänä vuonna. Kirjastoverkkopäivät on tarkoitettu kaikkien kirjastojen johtajille ja henkilökunnalle. Ohjelmasta, ilmoittautumisesta ynnä muusta tiedotetaan myöhemmin.


Kirjastoverkkopalveluiden järjestämät koulutukset ja tapahtumat tapahtumakalenterissa:
http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/tapahtumat.html.

Tämän sivun URL : http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/uutiskirje/1_2011/tapahtumat.html