Kotimaisia e-kirjakokeiluja kirjastoissa


Paula Mikkonen
Kansalliskirjasto


Tämän artikkelin pysyvä osoite on:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201306043829

Kotimaiset e-kirjat ovat hitaasti tehneet tuloaan kustantajien valikoimiin ja sitä kautta myös kirjastojen kokoelmiin. Ladattavien e-kirjojen osuus 260 miljoonan euron kokonaismarkkinasta oli vajaa miljoona euroa vuonna 2012 (ks. http://www.marmai.fi/uutiset/suomalaiset+suosivat+paperia+ekirjojen+liikevaihto+alle+prosentin/a2188271). E-kirjat häviävät selvästi edelleen painetuille kirjoille niin kotimaisilla kirjamarkkinoilla kuin kirjastojen tarjonnassa.

FinELib-konsortiossa on hankittu ulkomaisia tieteellisiä e-kirjapaketteja jo vuosien ajan, mutta kotimaista e-kirjoja ei ole tarjonnassa juurikaan ollut. Erityisesti yleisillä kirjastoilla ja ammattikorkeakouluilla on tarve saada käyttöönsä kotimaisia e-kirja-aineistoja.

FinELib-konsortio haluaa vauhdittaa kotimaisten e-kirjojen tarjontaa kirjastoille. Konsortion yhdeksi tavoitteeksi on asetettu e-kirjojen hankintamallien uudistaminen ja kotimaisen aineiston tarjonnan edistäminen. Kaksi käynnissä olevaa hanketta toteuttaa käytännössä näitä tavoitteita. FinELib osallistuu yhdessä Helsingin kaupunginkirjaston kanssa valtakunnalliseen viestintäalan eReading-hankkeeseen, jossa hankitaan kiinnostavia kotimaisia e-kirjoja suomalaisiin yleisiin kirjastoihin. FinELibillä on myös oma hanke, jossa kotimaisia e-kirjoja on hankittu yleisten kirjastojen lisäksi myös ammattikorkeakoulujen käyttöön.

Ebib - ainutlaatuista maailmassa

FinELib on ollut mukana vuodesta 2012 alkaen valtakunnallisessa viestintäalan eReading-hankkeessa. Kirjastot ovat yksi eReadingin osahankkeista. Viestinnän Keskusliitto, Suomen Kustannusyhdistys, Kansalliskirjasto ja Helsingin kaupunginkirjasto etsivät yhdessä kustantajien (Otava, Bonnier, Edita) ja kirjavälittäjien (Ellibs, Kirjavälitys) kanssa malleja, joilla kotimaisia e-kirjoja saadaan yleisten kirjastojen asiakkaiden käyttöön. Aalto ARTS ja Teknologian tutkimuskeskus VTT tuovat hankkeeseen tutkimusosaamista.

eReading-hanke on osa Tivit Oy:n käynnistämää Next Media -tutkimushanketta. Next Media tutkii median tärkeimpiä kehityskohteita siirryttäessä kohti digitaalisia palveluja. Tutkimuskohteena on muun muassa mediakokemus digitaalisissa päätelaitteissa, median merkitys ihmisen arjessa, suurten mediatietomäärien hallinta sekä erilaiset e-kirjojen kirjastolainausmallit. Tutkimusohjelman laajuus vuonna 2012 on 10 miljoonaa euroa, josta Tekesin rahoitusosuus on 5,5 miljoonaa euroa. Next Mediaan osallistuu kahdeksan tutkimusorganisaatiota ja 56 yritystä.

eReading-hankkeessa luotu kustantajien ja kirjastojen yhteistyö on ainutlaatuista maailmassa. Yhteistyön konkreettinen tulos on asiakkaiden käytössä Helsingin kaupunginkirjaston Ebib-pilotissa. Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen asiakkailla on ollut mahdollisuus käyttää kirjastojen asiakkaiden käyttöön hankittuja e-kirjanimekkeitä kokeilujakson ajan (15.10.-31.12.2012). Kokeilussa oli tarjolla 36 kauno- ja tietokirjaa. Osa kokeilussa olleista kirjoista on edelleen lainattavissa.

Kokeilujakson aikana kotimaista uutuuskirjallisuutta sisältäneessä Ebib-sähkökirjapalvelussa käytiin 12 000 kertaa ja kirjoja lainasi 1 408 kävijää.

Kokeilun toisessa vaiheessa uudella aineistolla täydennetty Ebib avattiin asiakkaiden käyttöön 5.6.2013 ja se on avoinna ainakin vuoden 2013 loppuun. Tarjolla oli kesäkuun alussa noin 100 teosta. Kokoelma sisältää sekä kevään uutuuskirjoja että tulevan syksyn uutuuksia. Kokeilun toisen vaiheen aikana palvelua kehitetään ja siihen tulee mukaan uusia kirjoja.

Hankkeessa on myös testattu uutta käyttöliittymää ja e-kirjojen lainaustapaa sekä kerätty asiakaspalautetta eri tavoin. Kokeilusta saatu käyttäjäpalaute on ollut positiivista ja innostunutta. Palvelun käyttö on palautteen mukaan miellyttävää ja helppoa. 80 prosenttia käyttäjistä aikoo jatkossakin lukea kirjaston sähkökirjoja ja yli puolet sanoo ostavansa sähkökirjoja.

E-kirjan käyttökokemus on haluttu tehdä mahdollisimman helpoksi lukijalle. Ebibissä asiakas voi ladata e-kirjan tietokoneelle tai mobiililaitteille (tablet, älypuhelin) lukemista varten. Tämä edellyttää Adobe-tilin luomista ja lukuohjelman asentamista omalle koneelle. Ebibissä on tarjolla myös uudenlainen helppokäyttöinen e-kirjojen lukemistapa, ns. selainlukeminen. Tässä vaihtoehdossa kirjoja voi lukea internetin kautta verkkoselaimessa, jolloin tarvitaan verkkoyhteys. Käyttäjä saa kirjan sisältöä laitteelleen sitä mukaa kun kirjan lukeminen edistyy.

Kun e-kirjaprosessissa otetaan huomioon kaikki osapuolet kirjailijoista kustantajiin, e-kirjojen välittäjiin ja kirjastoihin, voidaan asiakkaalle tarjota toimiva e-kirjapalvelu. Kustantajien näkökulmasta on tärkeää, että e-kirjojen lisensointimallissa otetaan huomioon kirjailijoiden korvaukset. Siksi hankkeessa on lähdetty liikkeelle yksinkertaisesta yksi kirjalisenssi, yksi lukija -mallista. Hankkeen yhteydessä on keskusteltu myös siitä, miten e-kirjojen metadataa voidaan tuottaa mahdollisimman tehokkaasti prosessin eri vaiheissa. Toimiva e-kirjaprosessi edellyttää tuotantovaiheessa myös sähköisten tilaus- ja raportointiprosessien kehittämistä.

Kotimaisia e-kirjoja tarjolla kirjastoille

FinELib on omana hankkeenaan lisensioinut yleisten kirjastojen ja ammattikorkeakoulujen käyttöön valikoiman e-kirjoja vuoden 2013 ajaksi. Kirjat ovat käytettävissä maksutta Ellibsin e-kirjapalvelun kautta. Hankinnan kustannukset on katettu FinELibin keskitetyistä määrärahoista.

E-kirjahankinnalla haluttiin saada kokonaiskuva kotimaisten e-kirjojen tarjonnasta kirjastojen näkökulmasta. Hankinnalla halutaan myös edistää kotimaisten aineistojen tarjontaa ja saatavuutta FinELib-konsortiossa, selvittää ja arvioida tarjolla olevia e-kirjojen hankinta-, lisensiointi- ja hinnoittelumalleja, hankkia kotimaisia e-kirjoja kilpailukykyisin ja kokonaistaloudellisin perustein konsortion jäsenten käyttöön ja saada kirjastoille kokemusta e-kirjoista.

Hankinta käynnistettiin kilpailutuksella, jolloin kaikille toimijoille annettiin tasapuolinen mahdollisuus tarjota e-kirjoja kirjastokäyttöön. Hankinnan kohteena olevat kirjat määriteltiin kirjastojen lainaustilastojen ja kirjastoilta saatujen toivelistausten perusteella.

E-kirjojen hankinta kilpailuttamalla oli haastavaa. Neuvottelumenettelyn avulla saatiin kuitenkin lisätietoja e-kirjamarkkinoista ja pystyttiin täsmentämään tarjouspyyntöä.

Hankinnan edetessä kävi ilmi, että kirjastoille on tarjolla varsin vähän kotimaisia e-kirjoja. Myös e-kirjojen hankinta- ja hinnoittelumallit ovat vasta alkutekijöissään. Kilpailutuksessa hyväksyttyjä tarjouksia saatiin vain muutama ja siksi FinELib täydensi hankintaa suorahankintana, mutta kilpailutuksessa määritellyin ehdoin.

Yleisten kirjastojen käyttöön saatiin kymmenen ja ammattikorkeakouluille seitsemän nimekettä. Yleisten kirjastojen nimekkeet ovat kaikkien Suomen yleisten kirjastojen käytössä ja vastaavasti ammattikorkeakoulujen nimekkeet kaikkien ammattikorkeakoulujen käytössä. Saadakseen e-kirjat käyttöönsä kirjastojen on ilmoittauduttava kirjojen tilaajiksi normaalin FinELibin tilauskäytännön mukaan.

Kutakin yleisille kirjastoille lisensioitua kirjaa voi käyttää maksimissaan 250 yhtäaikaista käyttäjää. Käyttäjämäärä on kaikille yleisille kirjastoille yhteinen. Ammattikorkeakoulujen kirjoissa maksimi yhtäaikaisten käyttäjien määrä yhteensä on 50 per kirja. Kirjaston asiakkaat voivat ladata e-kirjoja esimerkiksi omalle tietokoneelleen tai e-kirjan lukemiseen erityisesti tarkoitetulle lukulaitteelle tai lukea niitä kirjastojen asiakaspäätteillä. Kirjastosta riippuen käyttö on mahdollista myös kotoa käsin.

Valtaosa yleisistä kirjastoista ja ammattikorkeakouluista on ottanut hankitut e-kirjat käyttöönsä. E-kirjojen käyttöönotto on ollut haastavaa etenkin yleisten kirjastojen puolella kirjastojärjestelmään perustuvan tunnistautumisen osalta. Ammattikorkeakoulujen kokoelmaan kuuluvia e-kirjoja oli lainattu n. 200 kertaa ja yleisten kirjastojen kokoelmaan kuuluvia kirjoja n. 1400 kertaa toukokuun loppuun mennessä.

E-kirjahankinta on ollut hyödyllinen oppimisprosessi. Hankkeessa saatiin kokemusta e-kirjojen hankintamenettelystä ja kokeiltiin mallia, jonka avulla voidaan hankkia yksittäisiä kirjoja e-kirjapakettien sijasta. Hankintaan osallistuneet kustantajat saivat myös tietoa FinELibin lisensiointiperiaatteista. Tärkeintä kuitenkin on, että kirjastohenkilöstöllä ja asiakkailla on nyt mahdollisuus tutustua e-kirjoihin.

Lisätietoja

eReading-hanke:

Arja Tuuliniemi, palvelupäällikkö, Kansalliskirjasto/FinELib,
p. 09 191 44294, arja.tuuliniemi[at]helsinki.fi

Kristiina Markkula, projektijohtaja, Viestinnän Keskusliitto,
p. 09 228 77 221 kristiina.markkula[at]vkl.fi

Marja Hjelt, informaatikko, Helsingin kaupunginkirjasto,
p. 09 310 85461 marja.hjelt[at]hel.fi

FinELibin e-kirjahanke:

Arja Tuuliniemi, palvelupäällikkö, Kansalliskirjasto/FinELib,
p. 09 191 44294, arja.tuuliniemi[at]helsinki.fi

Toni Vesterinen, hankinta-asiantuntija
p. 09 191 44458 toni.vesterinen[at]helsinki.fi

Tämän sivun URL : http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/tietolinja/0113/ekirjat.html