Kärkihankkeet
Kansallisen digitaalisen kirjaston asiakasliittymän suunnittelu, hankinnat ja testaukset etenivät tavoitteiden mukaisesti. Elokuussa liittymän toteuttajaksi valittiin Ex Libris Group ja ohjelmistoksi Primo. Järjestelmää testaa ensi vaiheessa kahdeksan pilottiorganisaatiota.
KDK:n asiakasliittymä
Kansalliskirjaston vastuulla oleva asiakasliittymä on osa opetus- ja
kulttuuriministeriön Kansallinen
digitaalinen kirjasto -hanketta (KDK), jossa parannetaan
kirjastojen, arkistojen ja museoiden digitaalisten aineistojen
saatavuutta ja pitkäaikaissäilytystä. Asiakasliittymästä rakennetaan
myös yhteys Europeanaan eli Euroopan digitaaliseen kirjastoon.
Asiakasliittymän
konsortion toimintaperiaatteet ja hallintomalli saatiin pääpiirteissään
valmiiksi. Myös käytettävyyssuunnitelmaan sisältyvä etukäteisarviointi
raportteineen valmistui, samoin riskianalyysi, jonka tulokset
huomioitiin sekä toiminta- että jatkosuunnittelussa.
KDK:n
kehittämiseen tiiviisti liittyvä
Pitkäaikaissäilytyksen (PAS) loppuraportti suosituksineen
viimeisteltiin keväällä. Hanke jatkuu Tieteen tietotekniikan keskuksen
CSC:n vetämänä.
Kansalliskirjaston digitaalinen kirjasto
KDK:n rinnalla edistettiin Kansalliskirjaston oman digitaalisen kirjaston rakentumista. Esitöinä tehtiin muun muassa metadatan normalisointia eli ratkaisuja, joiden mukaisesti aineistojen viitetietoja poimitaan asiakasliittymän hakuindeksiin.Kansalliskirjaston digitointipolitiikka hyväksyttiin johtokunnassa toukokuussa. Siinä kiinnitetään huomiota muun muassa digitaalisten kokoelmien kattavuuteen ja luotettavuuteen sekä aineistojen vapaan käytön ja verkkojakelun mahdollistamiseen.
Kirjastojen kansallinen infrastruktuuri
Kirjastojen kansallista infrastruktuuria vahvistettiin muun muassa avaamalla kansalliset yhteisluettelot Linda (suomalaisten korkeakoulukirjastojen yhteistietokanta) ja Arto (kotimaisten artikkeleiden viitetietokanta) vapaaseen kansalaiskäyttöön heti vuoden alusta.Valtiovarainministeriön Valtiotason arkkitehtuurit -hankkeessa Kansalliskirjastolla oli edustus tietoarkkitehtuurien ja yhteisten IT-palvelujen arkkitehtuurin ryhmissä. Lisäksi osallistuttiin julkishallinnon standardisalkun ja julkisen hallinnon yhteisen metadatarekisterin laadintaan.
Bibliografisen kuvailun uudistamistyössä valmistauduttiin kansainvälisen FRAD-mallin ja RDA-kuvailun testaukseen Suomessa. Semanttisen webin kansainväliseen kehittämiseen osallistuttiin Kirjastojen maailmanjärjestön IFLA:n yhteydessä toimivan FRBR Review Groupin välityksellä.
| Digitointi- ja konservointikeskuksen juhlavuoden kunniaksi Kansalliskirjaston internetsivustolla avattiin virtuaalinen kirjahylly, jonka aineisto muodostaa lyhyen katsauksen painetun kirjallisuutemme historiaan Mikael Agricolan ABC-kiriasta alkaen. |
Kuvakaappaus/Kansalliskirjaston internetsivusto
Organisaatio ja johtajat
Tilastot ja taulukot
